Esittelyssä käänteinen martingaali

käänteinen martingaali

Käänteistä marginaalia kutsutaan myös ”Paroli”-nimityksellä. Paroli tulee latinan sanasta ”par”, ja tarkoittaa ”vastaavaa”. Käänteistä martingaali -strategiaa käytettiin alunalkujaan 1600-luvulla kehitettyyn korttipeli Bassetiin. Tuolloin tämä strategia kuitenkin oli vielä suhteellisen tuntematon ja ainoastaan pienen piirin tiedossa. Laajempaa tunnettavuutta tämä strategia alkoi saavuttaa vasta 1900-luvulle tultaessa Monacon Monte Carlon kasinoilla. Tuolloin pelaajia alkoi houkuttelemaan kaikki mahdolliset strategiat, joita kasinopeleihin oli tarjolla. Erityisesti ruletin strategiat olivat suosionsa huipulla 1900-luvun alussa. Kuten strategian nimi jo kertoo, niin käänteinen martingaali liittyy läheisesti kaikista tunnetuimpaan ruletin pelistrategiaan, eli martingaali-strategiaan.

Miksi sitten Paroli-strategiaa kutsutaan käänteiseksi martingaaliksi? Ensinnäkin tämä termi tulee englannista sanasta reverse martingale. Nimitys johtuu siitä, että tässä toimitaan täysin päinvastoin kuin martingaalistrategiassa. Martingaalissa panosta korotetaan aina tappion jälkeen, sen sijaan Parolissa korotetaan panosta aina voitettaessa. Panosten korottamisessa voiton jälkeen ei ole rehellisyyden nimissä mitään erikoista, juuri näinhän on uhkapeleissä toimittu jo satojen vuosien ajan, vaihtelevalla menestyksellä. Onkin selvää, että voittoputken sattuessa tämä strategia voi tuoda sinulle ison tukun rahaa. Suuret voitot (voittoputken sattuessa) erottavatkin tämän strategian martingaalista, jossa pyritään lähinnä varmistamaan omille pääseminen voittojen kustannuksella. Kerromme sinulle tässä artikkelissa kaiken tarvittavan käänteisestä martingaali-strategiasta.

Miten käänteinen martingaali toimii?

Miten käänteinen martingaali tarkalleen toimii? Käänteinen martingaali lähtee siitä, että sinulla on mahdollisuus tehdä panostuksia 1:1 voittosuhteella, eli pelata tasarahapanoksilla. Rulettia pelattaessa tämä tarkoittaa, että käänteisessä martingaalissa asetettavat panokset asetetaan ruletin uloimmille panoskentille. Tämä tarkoittaa, että lyöt vetoa kohteista musta/punainen, pieni/iso, parillinen/pariton. Ennen pelaamista valitset yhden yksikön suuruisen alkupanoksen. Pelikassasi koko määrittää parhaiten tämän panoksen suuruuden. Esimerkiksi jos pelikassasi koko on 1000 euroa, niin 10 euroa on voisi olla sopivankokoinen panosyksikkö. Kun olet valinnut panoskoon, niin olet valmis aloittamaan pelaamisen.

Ajatellaan, että pelaat kymmenen euron panoksella punaista. Voittaessasi tuplaat panoksen. Eli 10 euron voitto antaa sinulle 20 euroa ja strategian mukaisesti tämä tulisi tuplata, jonka jälkeen voittaessasi sinulla on 40 euroa. Kun voitat kolme kertaa putkeen, niin aloita alusta asettamalla 10 euron panos ja toista tätä kaavaa. Samoin tappion sattuessa aloita panostaminen minimistä alusta. Käänteinen martingaali antaa mahdollisuuden soveltaa strategiaa, jos haluat pelata isommalla riskillä, niin voit tuplata voitot esimerkiksi neljä tai viisi kertaa peräkkäin. Järjestelmän ajatuksena on kuitenkin asettaa raja, jota yrittää noudattaa. Sinä itse voit päättää rajan, mutta kolme kierrosta on suositeltava sykli aloittelijalle.

Käänteisen martingaalin hyödyt?

Käänteinen martingaali on erittäin helppo oppia. Varsinkin jos olet pelannut aikaisemmin martingaalia, niin tämä järjestelmä ei tule olemaan vaikea opittava. Vaikka alkuperäinen martingaali ei olisikaan sinulle tuttu, niin silti opit tämän käänteisen martingaalin nopeasti. Järjestelmän ehdoton hyöty on se, että Parol-strategia tuo aivan varmasti jännitystä peliin, koska se perustuu voittavaan pelaamiseen. Taustalogiikan mukaisesti siinä hyödynnetään voittoputkea, jolloin rahaa ropisee ovista ja ikkunoista. Strategia sopii siis voittoputkessa pelaamiseen. Systeemissä pidetään panokset kuitenkin maltillisina mahdollisen tappion sattuessa. Otetaan esimerkiksi seuraava tilanne: pelaat käänteisellä martingaali systeemillä 10 euron panoksella ja häviät 6 kertaa putkeen ja olet 60 euroa miinuksella. Näiden jälkeen voitat kolme kertaa peräkkäin ja oletkin taas omillasi.

Jos edellisen vuoristoradan jälkeen häviät jälleen kaksi kertaa, niin olet 20 euroa tappiolla. Sen sijaan seuraava kolmen voiton putki vie sinut jo reippaasti plussan puolelle.  Esimerkissä olet pelannut yhteensä viisitoista kierrosta, joista olet voittanut vain 6, mutta silti olet voiton puolella. Käänteisessä martingaalissa riski on siis paljon klassista martingaalia pienempi. Saat parhaimman hyödyn järjestelmästä pelaamalla sitä kolmen voiton rajalla. Tämä tarkoittaa, että sinun on tuplattava panoksesi vain kaksi kertaa, jos pysyttelet kolmen voiton systeemissä. 10 euron panoksella pelattaessa suurin panoksesi on siis 40 euroa. Parasta käänteisessä martingaalissa on, että tappioita ei yritetä voittaa takaisin kasvattamalla tuplauksia ”loputtomasti”. Strategiana käänteinen martingaali onkin selvästi alkuperäistä martingaalia vakaampi ja käytännöllisempi.

Käänteisen martingaalin heikkoudet?

Kuitenkaan tämäkään ruletin teoria ei nojaa sen kummempaan käsitykseen todennäköisyyksistä kuin muutkaan rulettiteoriat. Käänteinen martingaali perustuu ajatukseen, että saat monta voittoa peräkkäin. Kysymys on siis jälleen virheellisestä todennäköisyyskäsityksestä. Monesti ruletissa kolme peräkkäistä tasapanosvoittoa jää haaveeksi. Vai kuinka monta kertaa muistat arvanneesi värin ruletissa oikein putkeen? Käänteinen martingaali toimii vain silloin, jos sinulle sattuu voittoputki. On hyvä myös muistaa, että voittoputket ruletissa ovat myös täysin sattuman varaisia, eivätkö johdu pitkästä tappioputkesta tai voittoputkesta.

Selvää on kuitenkin, että niin ruletissa kuin missä tahansa uhkapelissä, voittoputkia kyllä tulee eteen. Eihän muuten kukaan pelaisi uhkapelejä, jos pelkästään häviäisi niissä. Kuitenkin Käänteinen martingaali voi pahimmassa tapauksessa johtaa nopeasti ja suurempiin tappioihin kuin, jos pelaisit tasapanoksella koko ajan. Käänteisessä martingaalissa pelaajalta vaaditaankin hyvää pelikassanhallintaa ja käsitystä strategian puutteista.

Miten minun kannattaa kokeilla käänteinen martingaali-strategiaa?

Käänteisen martingaalin testaamisessa maltti on valttia. Ennen testaamisen aloittamista sinun kannattaa päättää, kuinka monesta voitosta laitat tuplauksen poikki. Mikäli olet aloittelija ruletissa, niin suosittelemme lämpimästi kolmen voiton systeemiä. On kuitenkin hyvä muistaa, että jo kolme perättäistä voittoa on aika harvinaista herkkua. Sen takia on varsin uhkarohkeaa lähteä kokeilemaan käänteistä martingaalia neljällä tai viidellä voitolla. Tämänkin strategian kohdalla on hyvä pitää mielessä se, että kasinopelaamisessa kasino voittaa aina. Käänteisen martingaalin etu martingaaliin on se, että Parolissa tappiot eivät kasva älyttömän suureksi, ainakaan yhtä nopeasti kuin martingaalissa. Käänteisen martingaalin kohdallakin on hyvä muistaa, että mikään rulettitaktiikka ei ole kasinoiden talon etua pätevämpi. Siksi näitä strategioita ei kannata missään nimessä ottaa keskeisiksi ohjenuoriksi pelaamisessa.

Ihmismieli on lisäksi sellainen, että se pyrkii löytämään loogisia syitä tapahtumille, vaikka taustalla ei mitään selittävää tekijää olisikaan. Tämä tarkoittaa sitä, että puhtaasti sattumasta johtuvat voitot voidaan helposti nähdä johtuvan jostain strategiasta, jota on noudattanut. On hyvä muistaa, että vaikka voittaisit puolen vuoden ajan jokaisena päivänä käänteistä martingaalia tai jotain muuta rulettistrategiaa noudattamalla, niin kysymys on silti sattumasta. Uhkapelaamisessa tulee niin tappioputkia kuin voittoputkiakin. Miten minun sitten kannattaisi testata käänteistä martingaalia? Ehdottomasti paras keino testata tätä kohtuullisella panoksella voittojen tuplailu. Lisäksi ei aina tarvitse olla täysin orjallisesti toteuttaa tuota kolme voittoa ja poikki -systeemiä. Voit lopettaa ihan hyvin välillä, vaikka kahden voiton kohdalla tai joskus ottaa voitot talteen. Varsinkin alussa kannattaa enemmän keskittyä maltilliseen pelaamiseen kuin minkään tietyn strategian noudattamiseen.

Missä voin pelata rulettia käänteinen martingaali-strategialla?

Parasta ruletissa on se, että sitä voit lähes jokaisessa kasinopelipaikassa maailmassa. Nettikasinoiden tulemisen myötä ruletin suosio on kasvanut entisestään. Tänä päivänä ruletti löytyykin lähes jokaiselta nettikasinolta muodossa tai toisessa. Rahapelaaminen on siirtynyt maailmanlaajuisesti entistä enemmän nettiin, vaikka myös perinteisillä maakasinoilla käy edelleen paljon pelaajia. Jokaisen uhkapelaajan tulisikin kokea ainakin kerran elämässään Las Vegasin kasinot ja Monte Carlon pelisalit.  Näiden kahden eri kasinomallin ei olekaan tarkoitus korvat toinen toistaan, vaan täydentää ja tarjota uhkapelaajille enemmän mahdollisuuksia pelaamiseen. Mikäli olet aloitteleva kasinopeluri, eikä ruletti strategioineen ole sinulle vielä täysin tuttua juttua, niin matalin kynnys ruletin pelaamiseen on nettikasinolla. Kirjautuminen nettikasinolle onnistuu muutamassa minuutissa ja talletuksen tekeminen on myös nopeaa. Useimmiten talletuksesi näkyy reaaliaikaisena pelitililläsi ja pääsetkin aloittamaan pelaamisen välittömästi.

Aina nettikasinolla pelaaminen ei kuitenkaan ole se luonnollisin tapa. Mikäli esimerkiksi asut kasinon lähellä tai sinulla on jokin suosikkikasino, niin yhtä hyvin voit opetella ruletin pelaamista ja strategioita siellä. Mikä parasta, niin kukaan ei velvoita sinua valitsemaan jompaakumpaa, vaan voit valita pelipaikan kulloisenkin tilanteen ja fiiliksesi mukaan. Nettikasinoissa on kuitenkin se etu, että voit harjoitella pelaamista leikkirahalla useimmilla kasinolla ja siirtyä sitten oikean rahan peleihin, kun olet valmis. Lisäksi nettikasinoilla on enemmän valinvaraa pöytien (esim. panostaso) suhteen. Nettikasinoiden pelihallit voidaan pöytäpelien suhteen jakaa karkeasti kahteen. Perinteiset graafiset pöytäpelit, kuten ruletti, joissa tietokone toimii jakajana. Toinen osasto on Live-kasino, josta löydät Live-pelit oikeine pelinhoitajineen ja autenttisena peliympäristöineen. Live-kasinon suosio on kasvanut räjähdysmäisesti ja kasinolla alkaa olla Live-pelejä todella paljon. Ruletistakin on tarjolla perinteisten rulettipelien lisäksi erilaisia uudempia ja vauhdikkaampia variaatioita. Ruletin lisäksi nettikasinoiden Live-osastolla pääset pelaamaan kaikkia muitakin suosittuja kasinopelejä Live-jakajien kanssa.